maanantai 29. elokuuta 2011

Pitkähihainen paita - Proton kaavoitus ja kankaan leikkuu

Aloitin n. viikko sitten ensimmäisen vaatteeni teon (koulussa). Minulla meni aikaa miettiessä, millaisen paidan haluan tehdä, joten ensiksi piirsin A4 paperille yleisen, ihmisen 'alastonkropan', jossa on siis muodot  ilman vaatteita. Kopioin lyijykynäversion, tussasin sen valopöydän kautta toiselle paperille ja kopioin sen, jotta voin käyttää samaa kuvaa sitten muidenkin töiden pohjana, jonka päälle siis voi piirtää vaatteita. Käytin yhtä kopiotani, kun suunnittelin paitani. Olen myös tehnyt tästä paidasta kuvan vähän 'eloisamman' kropan päällä (asentoa löytyy siis) ja kuvan, joka esittää 'pöydälle levitettyä' versiota.
Alhaalla on siis seuraavassa järjestyksessä kuvat:
1) Yleiseen tarkoitukseen käytettävä pohja, jonka yllä kyseinen paita.
2) Fiiliskuva, eli 'eloisamman' kropan yllä
3) Pöydälle levitetty versio

( Skanneri ei halunnut tehdä yhteistyötä, joten jouduin ottamaan kuvista valokuvat. )

Seuraavaksi esille tulee kuvat itse kaavoista, jotka oli hermoa raastavat muokata tätä paitaa varten (mutta se oli sen arvoista!)
Leikkaamaton takakappale
Leikkaamaton käsikappale
Käsikappale ja takakappale samalla kankaalla (tuli virhe asettelussa, tässä asettelussa etukappaleet eivät mahdu molemmat tuolle kankaalle, mutta aiemmassa asettelussa (jota en kuvannut, koska jouduin laittamaan nämä uudestaan) mahtuivat, joten itse oikealle kankaalle sommitellessa teen kuten tein aiemmassa (käsi- ja takakappale vierekkäin toisella puolella ja lopputilaan mahtuu loput kappaleet) --> Ylläolevassa on siis tilaa molemmille, joten voin käyttää saman verran kangasta lopullisenkin paidan kanssa)  
Etukappaleet leikattuna 

Käsikappale leikattuna 
Takakappale leikattuna
Olen siis leikannut nyt kaikki kappaleet (vinonauhoja lukuunottamatta), joten voin ensi kerralla aloittaa niiden kokeilun mallinuken ja itseni päällä jne ja ommella sen sitten niihin muotoihin, mihin haluan (mihin kuuluu) jne. Huomenna kangasostoksille!

Johanna alias Jalle kiittää ja kuittaa ~

perjantai 26. elokuuta 2011

Pehmolelu - Kissanpentu vailla väriä

Sain sitten päähänpiston tehdä jotain jämäkankaistani/käyttää kankaita vaatteistani joita en käytä. Alunperin piti tulla pelkkä kissanpää-avaimenperä, mutta sitten sainkin idean tehdä kunnon pehmolelun, kun pää oli valmis. Kyseessä on siis japanilaisesta sarjasta nimeltään Chi's Sweet Home sarjan itse päähenkilö, pieni, raidallinen kissanpentu Chi. Koko pehmolelulla vastaa omasta mielestäni Chitä melko hyvin, ehkä 'aito Chi' on hiukan isompi, mutta eiköhän tämä pikkuinen väkerrys ole jo tarpeeksi tästä hahmosta tälle kertaa.

Otin läppärini webkameralla muutaman kuvan keskeneräisestä pehmolelustani, tässäpä tulee kaikki, toivottavasti huono laatu ei pilaa 'katseluelämystänne'.





Hyvää illanjatkoja kaikille, toivotteleepi
Johanna aka Jalle ~

perjantai 19. elokuuta 2011

Neulatyyny

Tein kroissantin. Kermakroissantin.

Jep. Ja se huopa raiskasi koko työn, eikä se ole kyseisen seikan takia kovin käytännöllinen. Mutta ei se nyt maailmaa kaada, pystyy tuota hökötystä muuten käyttämään, jos ei haittaa, että neulojen mukana saattanee tulla vähän valkeaa huopahörtöä mukana. Kyllä mokoma muuten onnistui siis, en vain laskostanut sitä oikeasti (hitto!), olisi nääs kannattanut, koska nyt tuo näyttää vain pullealta leivonnaiselta, joka ei näytä kroissantilta lähes ollenkaan.


Siinäpä siis koko komistus. Valkoista mustassa toisin sanoen.
(Kuten huomaatte, lajittelin nuppineulat jännästi,
ettei valkoiset neulat edes näy (ne on siis keskellä))
Ja sama med minä.

Neulatyynyjen teemana leivonnaiset

Siinäpä ne. Tässä alla on vielä pari linkkiä, joista pääsee pariin lisäkuvaan.

http://irc-galleria.net/user/%5BJalle%5D/picture/126291815
http://irc-galleria.net/user/%5BJalle%5D/picture/126291814

torstai 18. elokuuta 2011

Tervetuloa!

Olet ilmestynyt sitten koulutöideni julkaisemis-blogiin. Täällä tuon kaikki opintojeni aikana tuottamani työt, sekä ehkä muitakin, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän kouluasioihini.

"Langat ristissä" blogiani tulen päivittämään aina sen mukaan, kun on jotain sanottavaa tai tuotavaa. Tämä blogi korvaa (ainakin suurimmaksi osin) töideni portfoliot, koska tänne tulen mahdollisuuksien mukaan aina päivittämään, jos olen edennyt projekteissani.

Jalle kiittää ja kuittaa, ja julkaisee bloginsa ensimmäisen tekstinsä opinahjonsa atk-luokassa kahtakymmentä vaille kymmenen, kahvitauolla ennen kun pääsee kuvauttamaan ensimmäisen koulutyönsä, neulatyynyn.

~ Johanna alias Jalle

Ps. Kello onkin jo kahdeksantoista vaille.